Työyhteisöjen kehittäminen

Johtamisvalmennus

Psykologian TietoTaidon johtamisen asiantuntijapalvelut räätälöidään kulloisenkin asiakkaan tarpeiden mukaan. Johtamisvalmennukset kehittävät tehokkaasti henkilöstöjohtamisosaamista.

Ryhmävalmennus

Työyhteisössä tarvitaan rakenteita ja työkaluja, joiden avulla pidetään yllä tavoitteiseen suuntautuvaa toimintaa ja avointa vuorovaikutusta. Ryhmävalmennus rakennetaan yhdessä asiakkaan kanssa vastaamaan työyhteisön ja esimiesten tarpeita ja haasteita. Valmennusten aiheita ovat esimerkiksi esimiehen roolin kirkastaminen, kehityskeskustelut, johtoryhmän valmennus tai esimiehen oma jaksaminen.

Työyhteisöjen kehittäminen

Työyhteisöjen kehittämispalvelut edistävät parhaimmillaan uusien innovaatioiden syntymistä! Työyhteisöjen kehittäminen on ymmärtämistä, usein kuvitteellisten esteiden ja tulppien poistamista ja uuden luomista, innovatiivisuuden ruokkimista.

Työnohjausmuodot

Henkilöstötaidon asiantuntijat ovat kehittäneet työnohjauksen työmuotoja erilaisiin asiakastarpeisiin seuraavasti:

Oman työn kehittämisen näkökulmasta tehtävässä työnohjauksessa puretaan ja jäsennetään asiakastyön tai työyhteisön tuottamia kokemuksia ja tuotetaan toimivia ratkaisuja arkeen.

Voimavarakeskeisessä työnohjauksessa tavoitteena on voimavarojen löytäminen itsestä, työyhteisöstä ja omasta arjesta. Ryhmässä jäsennetään työn kuormitustekijöitä, työyhteisöerimielisyyksien hallintaa, muutoksen kokemista ja työyhteisön keskinäistä vuorovaikutusta.

Työpsykologisesta näkökulmasta tehtävässä työnohjauksessa tarkastellaan työntekijöiden jaksamista ja työn sujuvuutta mm. työyhteisön tavoitteiden, työn vaatimusten, työntekijöiden osallistumisen ja palautteen näkökulmista.

Kehitysryhmätyöskentely on osoittautunut erityisesti muutostilanteissa erinomaiseksi työmuodoksi. Siinä työntekijät itse analysoivat ja kehittävät toimintaansa osana työryhmää ja/tai työyhteisön kokonaisuutta. Kouluttaja toimii ohjaajan tukena ja auttaa omalla toiminnallaan ryhmää toimimaan tavoitteen suuntaisesti. Työyhteisö saa kehitysryhmätyöskentelystä välineen jatkaa kehitystyötä itsenäisesti.

Referenssit

Palvelujamme ovat käyttäneet mm. seuraavat yritykset ja yhteisöt:

  • Abloy Oy

  • Enerke Oy

  • Etteplan Oy

  • Genelec Oy 

  • Joensuun seudun työvoimatoimisto

  • Junttan Oy

  • Kontiolahden Vastaanottokeskus Oy

  • Kuopion kaupunki

  • Kuopion Energia Oy

  • Logset Oy

  • Pohjois-Karjalan Sähkö Oy

  • Siilinjärven kunta

  • Sisäasiainhallinnon palvelukeskus, Joensuu

  • Tekmanni Oy

  • Tulikivi Oyj

  • Varkauden kaupunki

Uusimmat artikkelit


Työterveys
31.01.2012
Tervetuloa Työhyvinvointiaamiaiselle Kuopioon
Lue lisää
Yksilö- ja perhepalvelut
18.01.2012
MIM - havainnointimenetelmäkoulutus elo-syyskuussa Joensuussa
Lue lisää
Työterveys
23.12.2011
Suoritteita liukuhihnalla vai täsmätoimia työelämän parhaaksi?
Lue lisää
Työterveys
08.11.2011
Työterveyspsykologia hyötykäyttöön
Lue lisää

Tilaa uutiskirje