Työterveys

23.12.2011: Suoritteita liukuhihnalla vai täsmätoimia työelämän parhaaksi?

Suomessa maksetaan pelkästään depressoitumisen takia sairauspäivärahoja ja eläkkeitä yli 600 miljoonaa euroa vuodessa. Yhteiskunnallisesti tilanne on kestämätön.

Olen seurannut työelämää ensin henkilöstöpäällikkönä ja sittemmin työ- ja organisaatiopsykologina. Molemmista rooleista käsin olen tutustunut työterveyshuollon toimintaan - paljon olisi kehitettävää. Psyykkisiä ja sosiaalisia kuormitustekijöitä ei osata käsitellä asianmukaisesti sen enempää työterveyshuollon kuin työnantajienkaan toimesta.

Kerron havainnollisen esimerkin: työntekijää hoidettiin erikoissairaanhoidossa sisäilmaongelmista johtuvien somaattisten oireiden vuoksi. Nykytyötilat olivat puhtaat, mutta aiemmin hän oli työskennellyt herkistävissä tiloissa.  Työterveyshuolto seurasi henkilön oireilua ja kirjoitti aika ajoin sairauslomia. Hänen esimiehensä kävi luonani hakemassa ohjausta siihen, miten hänen tulisi alaistaan huomioida.

Ohjauksessa kävimme läpi heidän arkeaan. Analyysin tuloksena ihmettelimme somaattisten oireiden rytmitystä. Kun ko. työntekijä joutui vastaamaan yksin osaamisalueensa töistä, tietyt oireet alkoivat. Kun laajempi vastuu päättyi, oireet loppuivat. Ehdotin esimies-alaiskeskustelua siitä, miten työntekijä kokee osaamisensa vastaavan työn vaatimuksia. Keskustelun tuloksena nousi esiin selkeää osaamisen puutetta, joka oli hoidettavissa kuntoon lisäkoulutuksella ja opastuksella.   Oireilu helpottui.

Ohjauksessa tarvittiin keskustelua sekä yksilön että hänen esimiehensä kanssa. Työkykypulmaa oli tarkasteltava siinä arjen kehikossa, jossa oireilua esiintyi. Pelkästään työntekijää tai esimiestä kuunnellen ongelmat eivät ratkenneet.   

Tämä ja lukuisat vastaavat esimerkit osoittavat työnantajien ja työyhteisöjen hyötyvän tuesta, jossa toimitaan työterveyshuollon ja henkilöstöjohtamisen rajapinnalla. Väitöskirjatutkimukseni työterveyshuollosta osoitti, ettei tällaista tukea valitettavasti ole juurikaan olemassa. Rajapinnalla toimivalta asiantuntijalta edellytetään ihmisen tarkastelua hänen työyhteisönsä viitekehyksessä.

Kannan suurta huolta yhä enemmän massan käsittelyksi muodostuneesta työterveyshuollosta. Sairasvastaanotossa se puoltanee paikkansa, kun tarkoituksena on saada nopeasti lääkitys kuntoon. Ennaltaehkäisevissä kysymyksissä - etenkään psyykkisten ja työyhteisöllisten kysymysten kohdalla - ei liukuhihnamenetelmä tuota työelämän tarvitsemaa tulosta työhyvinvoinnin parantamisesta ja työkykypulmien ehkäisystä. Tarvitaan oikein kohdennettua osaamista työterveyshuollon ja henkilöstöjohtamisen rajapinnalle.  Esitänkin uudenlaisen toimintamallin rakentamista työyhteisöasiantuntijoita hyödyntäen.

Muistutan samalla, että työnantaja päättää, keneltä hän ostaa työterveyshuollon palvelut. Jos lääkärikeskus ei pysty tarjoamaan riittävää työ- ja organisaatiopsykologista osaamista, täytyy työnantajan hankkia osaaminen muualta. On huomioitava myös se, ettei sama psykologi voi eettisesti toimia sekä esimiehen ja alaisen ohjaajana. Eikä sama psykologi voi olla yksilön ohjaaja ja samalla työyhteisön vuorovaikutuspulman selvittäjä tai työkyvyn tutkijana.

Palvelujen hankinnassa on tärkeää huomioida riittävä määrä ja laatu myös ennalta ehkäisevässä työterveyshuoltotyössä. Tuloksena on työkyvyttömyyskustannusten merkittävä väheneminen. Vuotuinen puolen miljardin euron säästö voidaan ohjata esimerkiksi työelämän tuottavuutta lisääviin kohteisiin.       

Pirkko-Liisa Hyttinen

Työ- ja organisaatiopsykologi, PsT

Psykologian TietoTaito Oy