DDP® on uusi hoitomuoto:
Lasta hoivaava aikuinen läsnä psykoterapiaistunnoissa
Syvästi vaurioituneen, traumaperäisestä kiintymyshäiriöstä kärsivän lapsen tai nuoren auttamiseksi on kehittynyt uusi terapiamuoto, vuorovaikutteinen kehityspsykoterapia DDP® (dyadic developmental psychotherapy; kts. www.dyadicdevelopmentalpsychotherapy.org). Usein perinteinen terapeutin ja lapsen/nuoren välisessä suhteessa tapahtuva psykoterapia on osoittautunut riittämättömäksi.
DDP:ssä lasta hoitava aikuinen on mukana terapiaistunnoissa. Terapeutti auttaa heitä yhteisen työskentelyn ja tunnevirittäytymisen kautta uudenlaiseen luottamukseen ja läheisyyteen.
Terapia tukee kotona tehtävää työtä
Jos lasta on jo varhain kohdeltu kaltoin, on luottamus häntä hoivaavaan aikuiseen ja kyky kiintyä rikkoutunut. Vanhemmat ovat ehkä käyttäneet runsaasti päihteitä ja/tai heillä on ollut mielenterveysongelmia. Väkivalta, hyväksikäyttö tai emotionaalinen laiminlyönti, on ollut tavallista. Lapsi oppii luottamaan vain itseensä ja toimimaan vain itsensä varassa.
Sijoituksen myötä lapsi saa turvalliset ja vakaat kasvuolot. Hän saa luotettavat ja häntä ohjaavat ja hoitavat aikuiset ympärilleen. Kokemustensa vuoksi lapsi silti saattaa oirehtia monin tavoin, vaikka hänen olosuhteensa olisivatkin sijoituksen jälkeen kunnossa. Myös lojaalisuus omia vanhempia kohtaan voi aiheuttaa ristiriitoja, olipa sijoitus ollut kuinka välttämätön tahansa.
Korjaava työ tehdään pääosin lapsen kotona perhehoidossa, lastenkodissa tai adoptioperheessä. Terapeutti tapaa myös vanhempia keskenään ja ohjaa heitä ylläpitämään kotona leikkisää, hyväksyvää, uteliaan empaattista ja rakastavaa asennetta, jotta lapsi saa turvallisen perustan rakentaakseen siltaa menneisyyden ja nykyisyyden välille uudella tavalla.
PsTT yksi uranuurtajista
DDP® perustuu Daniel Hughesin kehittämään menetelmään. Suomessa menetelmään on perehtynyt kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi, PsL Pirjo Tuovila, jonka työnohjauksessa ja järjestämillä seminaareilla Suomen ensimmäinen DDP-opiskelijoiden ryhmä kouluttautuu menetelmään (www.pt-kustannus.fi)
- Me PsTT:n Perheneuvolan työntekijät hyödynnämme vuorovaikutteisen kehityspsykoterapian menetelmiä ja periaatteita. Matka on vasta alkanut, mutta se vaikuttaa lupaavalle, hyödylliselle ja mielenkiintoiselle, viitoittaa psykologi, psykoterapeutti Päivi Poutiainen.
Lue koko artikkeli
|