|
PsTT:n perheneuvola tuo säästöä kunnille ja monipuolista apua asiakkaalle
Monet kunnat ovat palveluja kohdentaessaan valinneet perheneuvolapalveluiden ulkoistamisen. Osa PsTT:n asiakaskunnista ostaa PsTT:ltä kaikki perheneuvolapalvelut; osa kunnista puolestaan tuottaa peruspalvelut itse, mutta ostaa täydentäviä erityispalveluja tarpeen mukaan. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi erilaiset tutkimukset ja selvitykset, hoitoprosessit sekä koulutukset ja konsultaatiot.
Kunnan ostaessa kaikki perheneuvolapalvelut ulkopuoliselta palveluntuottajalta, palvelun kustannukset on mahdollista tietää eurolleen etukäteen, sillä kunta maksaa vain sovituista töistä. Kysyntä ja lähetekäytäntö määräävät toimeksiannot ja palveluntarjoaja tukee kunnan palveluita tehtyjen määritelmien ja sopimusten mukaan. Tavoitteellinen työskentelymalli on kustannustehokas. Monien pienten kuntien ongelma, erityistason ammattilaisten puute, poistuu moniammatillista tiimiä käytettäessä. Palveluntarjoaja vastaa omien ammattilaistensa rekrytoinnista, pätevyydestä, soveltuvuudesta ja kouluttamisesta, joten nämä vastuut jäävät pois asiakaskunnan harteilta.
Perheneuvolan asiakas saa tarpeeseensa hyvin jäsennetyn hoidon, jossa turhia käyntejä ei ole. Asiakasta ei myöskään tarvitse juoksuttaa lähetteillä toisten asiantuntijoiden luokse, kun samalta palveluntarjoajalta löytyy monenlaista erityisosaamista. Lisäksi esimerkiksi hankalissa huoltajuuskiistoissa moni asiakas kokee kunnan ulkopuolisen toimijan neutraalimmaksi kuin perheen historiassa pitkään mukana olleen työntekijän.
Ostopalvelut kuntien sosiaali- ja terveyspalveluissa mielletään vielä usein epävakaaksi. Palveluja tuottavalla yrityksellä on kuitenkin halu pitkäaikaisiin, vakiintuneisiin yhteistyösuhteisiin pitkäjänteisen työn tekemiseksi. Itse asiassa voi olla niinkin, että vaihtuvuus kuntien työntekijöissä on hyvinkin suurta, ja uusia, osaavia ammattilaisia voi olla vaikea löytää. Pitkäjänteisestä, tehokkaasti jäsennellystä yhteistyöstä kunnan ja palveluntarjoajan välillä hyötyvät siis kaikki: perheneuvolan asiakas, kunta ja palveluntarjoaja.
Perheneuvolan etusivulle
|