DDP® - aikuinen lapsen tukena

Yhteiskunta joutuu puuttumaan lasten kasvuoloihin huostaanoton ja sijoitusten muodossa.  Nämä toimet eivät kuitenkaan välttämättä sellaisenaan riitä lapsen tulevaisuuden turvaamiseksi.  Tarvitaan tehokasta psykoterapeuttista työtä, jonka avulla vahvistetaan lapsen mahdollisuutta  saada sijaisvanhempansa avulla psyykkistä rakentumistaan korjaavia kokemuksia.

 

Raskausajan äiti-ryhmä ja Äiti-vauva
-ryhmä

aloittaa ensi syksynä Kuopiossa. Ryhmien vetäjinä varhaislapsuuden vuorovaikutus-psykoterapeutit psykologi Minna Pölkki ja psykiatrian erikoissairaanhoitaja Eeva Huttunen.

btn_luelisaa



Muksuoppi -vanhempainryhmä

Järjestämme Muksuoppi -vanhempain-ryhmiä.

btn_luelisaa

 

Terveenä työssä

Työelämän psyykkiset ja sosiaaliset kuormitustekijät ovat nousseet yhä merkittävämmiksi uhkiksi ihmisen toimintakyvylle. Työterveyshuolto ei ole pysynyt työelämän muutoksen mukana. Tämä näkyy muun muassa depressiosta johtuvina työkyvyttömyyseläkkeinä ja sairauspäivärahoina, jotka nielevät vuosittain satoja miljoonia euroja. Niin yksittäisen ihmisen, yrityksen ja organisaation kuin kansantaloudenkin kannalta tilanne on kestämätön. Psykologian TietoTaito on rakentanut yhdessä työterveyshuoltojen kanssa Terveenä työssä -kehittämisohjelman hyvän työarjen toimintamalliksi.

Kuluista investoinniksi

Sairauspoissaoloista aiheutuu työnantajalle ja yhteiskunnalle merkittäviä kustannuksia. Oheisen laskurin avulla voit nähdä, miten suuriksi sairauspoissolot voivat vuositasolla organisaatiossasi nousta. Ennakoiva työterveyshuolto on parhaimmillaan tuottava investointi! Ota yhteyttä Psykologian TietoTaitoon niin katsotaan yhdessä, miten Sinun organisaatiosi sairauskuluja voidaan vähentää.


Henkilökunnan määrä

henkilöä

Keskimääräiset poissaolot vuodessa aloittain

Teollisuusala (5,5%)
Palveluala (4,4%)
Kuntasektori (8,5%)



Uusimmat artikkelit


Työterveys
08.05.2012
Kiire kuormittaa - kuinka ohjaan omaa ja alaisteni ajankäyttöä? Koulutusta aiheesta Joensuussa 22.5.
Lue lisää
Työpaikkoja
23.04.2012
Haemme Varkauteen perheneuvolapsykologia ja työpsykologia Varkaus-Kuopio -akselilla
Lue lisää
Yksilö- ja perhepalvelut
13.03.2012
MIM - havainnointimenetelmäkoulutus syksyllä 2012 Joensuussa
Lue lisää
Työterveys
23.12.2011
Suoritteita liukuhihnalla vai täsmätoimia työelämän parhaaksi?
Lue lisää

Tilaa uutiskirje